Milloin ei tarvitse mennä armeijaan?

Milloin ei tarvitse mennä armeijaan?

Vapautus terveydellisin perustein

Mikäli asevelvollista ei ole todettu kertaakaan palveluskelpoiseksi ennen sen vuoden loppua jona hän täyttää 25 vuotta (eikä hän ole jäänyt luvatta pois kutsunnoista tai palveluskelpoisuuden tarkastuksista), hänet vapautetaan lopullisesti.

Onko Puolassa asevelvollisuus?

Puola lakkautti asevelvollisuuden viime vuosikymmenellä, ja nyt armeija perustuu ammattilaisiin. –Puolalla on puolustettavanaan lähes 39 miljoonaa kansalaista. Puolan pinta-ala on noin 313 000 neliökilometriä eli lähes yhtä paljon kuin Suomella.

Tarvitseeko Suomi armeijaa?

Suomessa on käytössä nykyäänkin valikoiva asevelvollisuus. Mm ahvenanmaalaiset eivät suorita sitä. Lisäksi jokainen punikki, huumehörhö ja sosiaaliseen kanssakäymiseen kykenemätön luuseri voi olla käymättä inttiä. Eikä tarvitse muutakuin tunnustaa itselleen olevansa vähän huonompi kuin muut ja hakea sivariksi.

Voiko armeijaa lykätä kesken palveluksen?

Lykkäystä voit hakea

Mieluiten jo neljä viikkoa ennen palveluksen alkamista, jos sinulla on voimassa oleva määräys astua palvelukseen. Sinun on aloitettava palvelus, jos Siviilipalveluskeskus ei ole ehtinyt käsitellä hakemusta ennen palveluksen alkamispäivää.

Voiko armeijaan menoa siirtää?

Palveluspaikkaa voidaan hakemuksella muuttaa, jos se on asevelvolliselle erittäin tarpeellista erityisen henkilökohtaisen syyn vuoksi.

Voiko poliisiksi päästä jos ei ole käynyt armeijaa?

Voinko hakea Polamkiin, jos en ole suorittanut armeijaa? Voit hakea, sillä varusmiespalvelus ei ole hakuvaatimus. Varusmiespalveluksesta tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta ei myöskään saa lisäpisteitä poliisikoulutukseen hakiessa.

Mitä tapahtuu jos ei mene armeijaan tai siviilipalvelukseen?

Asevelvollinen, joka kieltäytyy suorittamasta varusmies- tai siviilipalvelusta, tuomitaan enintään 173 vuorokaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tätä kutsutaan totaalikieltäytymiseksi.

Mistä lääkärintodistus armeijaa varten?

Todistuksia kirjoittavat pääasiassa yleislääkärit. Jos todistusta haetaan asepalveluksesta vapauttamiseksi psyykkisistä syistä, arvioinnin tekee ensi sijaisesti psykiatri.

Kenen ei tarvitse mennä armeijaan?

Asevelvollisuuslain (10§) mukaan asevelvollinen vapautetaan palveluksesta rauhan aikana, jos hänellä on vaikea vamma tai sairaus, joka estää palveluksen asevelvollisena, tai jos hänen todetaan terveydentilansa vuoksi olevan kykenemätön palvelukseen niin pitkän ajan, ettei hänen kouluttamisensa myöhemminkään olisi …

Kuka johtaa possu armeijaa Angry Birds?

Kuningaspossu on possujen johtaja ja haluaa ryöstää lintujen munat. Kuningaspossu on kaikista possuista vaikein tuhota ja niitä on kentässä yleensä vain yksi tai ei yhtään. Kun kuningas possu haavoittuu sen silmät ovat mustat ja se on sairaan näköinen.

Miksi ahvenanmaalaisten ei tarvitse käydä armeijaa?

Yleisesti luullaan, että Ahvenanmaan demilitarisointi on perusteena sille, ettei ahvenanmaalaisten tarvitse suorittaa varusmies- tai siviilipalvelusta. Tosiasiassa asian ratkaisi kielipolitiikka: Suomessa ei ollut ruotsinkielistä armeijan joukko-osastoa kun ratkaisu tehtiin.

Miksi Islannilla ei ole armeijaa?

Islannilla ei ole ollut pysyvää armeijaa vuodesta 1869, mutta se on Naton jäsen. Yhdysvaltojen kanssa solmittu puolustusalan sopimus säilytti Islannin puolustusvoimat ja sotilastukikohdan maassa vuodesta 1951 vuoteen 2006.

Voiko yliopiston aloittaa tammikuussa?

Opintojen aloittaminen tammikuussa on poikkeuksellista mutta mahdollista. Se vaatii oma-aloitteisuutta, sillä perehdytystä on saatavilla rajallisesti. Uusille opiskelijoille tarkoitetut info- eli fuksiviikot järjestetään vain syksyllä aloittaville opiskelijoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.