Oliko Väinö Linna sodassa?

Oliko Väinö Linna sodassa?

Linna vietti lapsuutensa maaseudulla, mutta muutti 18-vuotiaana kaupunkiin töihin. Hän osallistui jatkosotaan Syvärillä ja palasi sitten tehtaaseen töihin. Vuonna 1954 ilmestyneestä Tuntemattomasta sotilaasta tuli kiistelty teos ja myyntimenestys.

Miksi Rupla vahvistuu?

Venäjää vastaan asetetut talouspakotteet eivät ole kohdistuneet venäläisiin energiayhtiöihin, jotka saavat yhä vientituloja myymästään öljystä ja maakaasusta. Venäjä on määrännyt energiayhtiöt vaihtamaan 80 prosenttia valuuttamääräisistä tuloistaan rupliksi, mikä on auttanut ruplaa vahvistumaan.

Mistä näkee oman sodan ajan sijoituksen?

Paldanius kertoo, että sodanajan tehtävän selvittäminen onnistuu ainoastaan paikan päällä aluetoimistossa käymällä. – Esimerkiksi jos sähköpostitse yrittää tiedustella, niin ei voida olla täysin varmoja henkilöllisyydestä. – Aluetoimistolla sitten henkilöllisyys varmennetaan passilla tai kuvallisella henkilökortilla.

Mistä saa tietää sodan ajan sijoituksen?

Reserviläiset saavat tiedon Puolustusvoimien aluetoimistosta. Tietoa ei luovuteta esimerkiksi puhelimitse, vaan toimistossa on käytävä paikan päällä tai asiasta on tehtävä tietopyyntö. Sodan ajan tehtävä tai sijoitus on määritelty monille reserviläisille.

Kumpi voitti jatkosodan?

Jatkosodan loppu käytännössä sammutti myös Suur-Suomi-aatteen, koska sen toteuttamiselle ei enää ollut poliittisia eikä sotilaallisia edellytyksiä. Neuvostoliitto oli voittanut sodan ja laatinut Suomelle ankarat rauhanehdot, jossa muun muassa Suomen alue entisestään pieneni.

Mitä sodassa ei saa tehdä?

Sodan oikeussäännöistä lyhyesti

Suojeltuja on kohdeltava inhimillisesti ja tasapuolisesti. Suojeltuja kohteita, esim. sairaaloita tai kouluja, vastaan ei saa hyökätä. Suojamerkkejä ovat punainen risti, punainen puolikuu ja punainen kristalli.

Saako Suomesta poistua sodan aikana?

Pääsääntöisesti saa, ellei samalla riko lakisääteisiä velvoitteitaan, esimerkiksi palvelukseenastumismääräystä tai työvelvollisuusmääräystä vastaan.

Miten sota alkaa?

Valtioiden välillä sota voi alkaa kolmella tavalla: Yksipuolisella sodanjulistuksella (Declaration of War). Valtio voi todeta olevansa sodassa (Proclamation of War). Valtio voi aloittaa sodan aggressiivisella sotatoimella (Act of War), jonka kohteeksi joutunut valtio katsoo sotatoimen sodanjulistukseksi.

Mistä tietää onko reservissä?

Reserviläiset saavat tiedon Puolustusvoimien aluetoimistosta. Tietoa ei luovuteta esimerkiksi puhelimitse, vaan toimistossa on käytävä paikan päällä tai asiasta on tehtävä tietopyyntö. Sodan ajan tehtävä tai sijoitus on määritelty monille reserviläisille.

Voiko sodan ajan sijoitukseen vaikuttaa?

Omalla aktiivisuudella voi tiettyyn pisteeseen asti vaikuttaa sodanajan sijoitukseen. Yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittisissä tehtävissä työskentely johtaa usein siviilitehtäviin myös sodan aikana. Esimerkkeinä kriittisistä aloista Jämsä mainitsee terveydenhuollon, logistiikan ja tietotekniikan.

Miten Ukrainan sota vaikuttaa bensan hintaan?

Ukrainan sodan vaikutukset polttoaineiden hintoihin näkyy etenkin kevyen polttoöljyn kohdalla. Maaseudun tulevaisuus uutisoi, että Nesteen talvilaadun verollinen hinta on noussut kymmenen senttiä päivässä. Tällä hetkellä hinta on noin 1,54 euroa litralta. Ennen Venäjän hyökkäystä litrahinta oli vajaat 1,30 euroa.

Mitä tehdä jos syttyy sota?

Valmistaudu lähtemään kodistasi ja ottamaan mukaasi tärkeimmät tavarat, lämpimiä vaatteita, jotakin syötävää ja juotavaa sekä henkilöllisyystodistus. Jos sinulle on määrätty sodan ajan sijoitus, sinun tulee siirtyä välittö- mästi paikkaan, josta sinulle on ilmoitettu.

Mihin paeta sotaa?

Joten jos haluaa paeta kriisiä, niin kannattaa vaan pitää jo nyt korvansa auki ja seurata tarkoin politiikkaa ja lähteä vetämään ENNEN kriisin tai sodan alkua. Ja silloin kannattaa lähteä jonnekin mahdollisimman kauas, jonnekin missä Suomella ei ole edes suurlähetystöä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.