Voiko armeijasta kieltäytyä?

Voiko armeijasta kieltäytyä?

Sekä suoraan armeijasta että sivarin kautta kieltäytyvien vapausrangaistus on sama: puolet jäljellä olevasta henkilökohtaisesta palvelusajasta (armeijasta kieltäytyvien palvelusaika muutetaan ensin laskennalliseksi sivariajaksi). Kun siviilipalvelus kestää 347 vuorokautta, on tuomio siis pisimmillään 173 vrk.

Onko armeijasta pakko lähteä lomille?

Armeijassa voi olla viikonloppuinaki, ei kukaan pakota sua lomille lähtemään. Yleensä vain kaikki ovat tuliperseessä lähtemässä lomille. Mutta kannattaa kysyä vielä yksikönpäälliköltä tai joltain muulta henkilökunnalta sitten.

Mitä tapahtuu jos karkaa armeijasta?

Poissaolosta kutsunnasta on säädetty rangaistus Asevelvollisuuslain 119 §:ssä. Kaikissa tapauksissa voidaan asevelvollinen viedä palvelukseen poliisin virka-avulla. Moni ei ole arvannut, että on haku päällä, ja liikenneratsiasta tai lentokentältä on matka sitten jatkunutkin poliisikyydillä palveluspaikkaan.

Saako armeijasta palkkaa?

Puolustusvoimissa henkilöstön palkkaus muodostuu tehtäväkohtaisesta ja henkilökohtaisesta palkanosasta. Järjestelmällä kannustetaan työssä menestymiseen. Tehtäväkohtainen palkanosa perustuu tehtävän vaativuuteen.

Minkä ikäisenä pääsee armeijasta eläkkeelle?

Sotilaalla on oikeus jäädä vanhuuseläkkeelle sotilaan alimmassa vanhuus- eläkeiässä, joka määräytyy syntymävuoden perusteella. Vuonna 1962 tai sitä ennen syntyneillä sotilailla säilyy oikeus vanhuuseläkkeeseen 55 vuoden iässä.

Mitä hyötyä on armeijasta?

Kaikki varusmiehet opettelevat armeijan aikana esimerkiksi kantamaan vastuuta, toimimaan järjestelmällisesti, ratkaisemaan ongelmia ja noudattamaan annettuja aikamääreitä. Nämä, mukaan lukien väkisinkin kehittyvät ryhmätyötaidot, ovat kaikki tärkeitä taitoja millä tahansa alalla siviilissä.

Mihin aikaan armeijasta pääsee lomille?

Ensimmäiset pääsevät lomille heti ensimmäisenä viikonloppuna, suurin osa toisena ja melkein kaikki kolmen ensimmäisen viikon aikana. Myös varuskunnan ulkopuolisten iltavapaiden (oikeus poistua sotilasalueelta muutamaksi tunniksi) myöntäminen vaihtelee.

Mitä tarkoittaa TJ 0?

Kuten armeijansa käyneet tietävät tai armeijaslangia kuulleet siviilipalvelusmiehet tietävät, TJ0 on lyhenne sanoista ”tänään jäljellä nolla aamua”, eli armeija on ohi.

Saako armeijasta vapaata pääsykokeisiin?

Pääsykokeisiin on mahdollista osallistua palveluksen aikana, mutta niihin valmistautuminen on asevelvollisuuden suorittamisen aikana työlästä. Pääsykokeisiin lukeminen vaatii huomattavaa itsekuria. Varusmiespalveluksen aikana pääsykokeisiin voi lukea pääsääntöisesti vain ilta- ja viikonloppuvapailla sekä lomilla.

Miten kieltäytyä armeijasta?

Jos henkilö jää pois tekemättä ilmoitusta, sivarikeskus pyytää poliisilta virka-apua ja jonkin ajan kuluttua häntä tullaan hakemaan kotoa. Kieltäytymisen voi suorittaa tällöinkin kirjallisesti. Siviilipalveluksesta ilmoittamatta poisjääneestä voidaan tehdä myös suoraan rikosilmoitus.

Mikä oli Napoleonin armeijasta käytetty nimi?

Grande Armée eli Suuri armeija syntyi, kun Napoleon I uudelleennimesi Britteinsaarten valloitukseen tarkoitetun armeijan ja siirsi sen Ranskan itäosaan aloittaakseen sodan vuonna 1805 Itävaltaa ja Venäjää vastaan.

Mitä hyötyä roomalaisille oli armeijasta?

roomalaiset alkoivat maksaa palkkaa sotilailleen mutta se ei kattanut juuri muuta kuin peruselinkustannukset. Armeijassa Rooman kansalaiset saivat palkkansa ja ruokansa valtiolta ja alistuivat vapaaehtoisesti erittäin kovaan kuriin menettäen useimmat lailliset oikeutensa.

Saako armeijasta ammattipätevyyden?

Varusmiespalvelus voi tuottaa ammatin. Armeijan aikana saatu kuljettajakoulutus, ammattipätevyys ja ajokokemus yhdessä voivat avata ovet työelämään jopa heti palveluksen päätyttyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.